Remaken ovat perustaneet kaksi alansa ammattilaista Mirjami Malleus-Lemettinen ja Pia Leikas. Lähes neljän vuoden toiminnan jälkeen Remake muuntui Osakeyhtiöksi ja tämän myötä myös Crew on kokenut muutoksia. Nyt Remakea päätoimisesti luotsaa Mirjami, joka toimii yrityksen joka paikan höylänä. Viimeisimpinä muutoksina jakavat Mirjami ja Päivi vastuun Remaken päivittäisestä pyörittämisestä!
Mirjami Malleus-Lemettinen teki jo lapsena vaatteita kierrätysmateriaaleista ennen kuin sai kotona luvan käyttää ompelukonetta. Lopulta saatuaan ompelukoneen lahjaksi 15-vuotiaana, alkoi hän ommella todenteolla. Inspiroituneena tästä kokemuksesta Mirjami ohjattiin työvoimatoimiston kautta ompeluharjoittelijaksi Ateljee Sonja Fagerille Porvooseen. Toimittuaan Sonjan kanssa yli vuoden Mirjami pääsi Roihikaan opiskelemaan. Pukuompellijaksi valmistumisensa jälkeen vuonna 2001, Mirjami toimi erinäisissä tekstiili- ja vaatetusalan töissä keräten näin kokemusta alalta. Seuraavaksi hän valmistui vuonna 2003 suutarin ammattitutkintoon valmistavalta koulusta nahka- ja jalkine-alalle.
Suutarikoulutuksen jälkeen Mirjami jäikin lasten syntymisen myötä kotiin, tehden edelleen jonkin verran ompelu- ja suunnitteluprojekteja. Lasten hoidon ohessa hän opiskeli vielä elämäntaidon valmentajan ammatin. Mirjamilla on käytössään “MB-Elämäntaidon Valmentajana” ammattimaiset vuorovaikutustaidot, jotka osaltaan takaavat asiakastyytyväisyyden. Remake syntyi kesällä 2007 Mirjamin toimesta, ja saavutti todellisuuden Pian peräänantamattomalla tuella lokakuussa 2007. Mirjami on aktiivinen yhdistys rintamalla ja onkin ollut perustamassa Syy ry:tä sekä Kierrästystehdas ry:n toimintaa. Mirjami toimii siis yhteiskunnallisen yrittäjyyden sekä EkoDesign kentän ahkerana rakentajana. Lisäksi Mirjami kuuluu Helsinigin kauppakamarin kulttuurialan työryhmään, jonka tehtäviin kuuluu oppilaitos/ yrittäjä sekä oppisopimus kenttien kehittäminen. Viimeisinpänä uutuutena Mirjami aloitti parturi kampaajan oppisopimuksen ja valmistunee myös tähän ammattiin parin vuoden sisällä!

Päivi Leino tuli mukaan Remaken toimintaan syksyllä 2009. Kahden kuukauden työelämävalmennusjakso johti siihen, että Päivi jäi Remakelle. Päivi on Remaken laukkuVelho! Päästettyään “Päven” vauhtiin laukkujen kanssa, ei sille tullut taukoa ihan heti. Näin ollen aloimme Remakella heti suunnitella kuinka voisimme Päivin saada jäämään meille ja niin keksimme pitkän ja paljon kärsivällisyyttä kysyneen prosessiin jälkeen keinot! Päivi on valmistunut pukuompelijaksi vuonna 2005 ja toiminut alalla ompelutehtävissä.
Päivi on luotettava ja upea osa Remaken toimintaa. Syksystä 2010 kesään 2011 Päivi toimi osana Remaden tiimiä, nyt projektin tultua päätökseen Päivi jatkaa Remakessa tuottaen omaa Nightingales mallistoa Remaden nimen alaisuudessa.
Vuoden 2012 alusta lähtien Päivi osallistuu Remaken päivävastaavan roolissa, lomittaen Mirjamia!
Pia Leikas on myös Helsingin Palvelualojen Ammattioppilaitoksen Roihuvuoren koulutusyksiköstä vuoden 2002 keväällä valmistunut modisti (hatuntekijä). Ennen tekstiilialan koulutukseen hakeutumistaan hän opiskeli graafista suunnittelua ja kiinnostui enemmän tekstiilipainannasta.
Näin ollen hänkin on tekstiilialan moniosaaja. Pia on vuosien saatossa työskennellyt erilaisten puvustusprojektien parissa teatteri- ja elokuva-alalla. Kun tekstiilialalla työpaikkojen vähyys ja olemassa olevien paikkojen työharjoittelijoiden ottoinnokkuus alkoi liiaksi rasittaa, siirtyi Pia ravintola-alalle ja kouluttautui tarjoilijaksi.
Kaikista positiivisista alan puolista huolimatta, Pia ei kokenut saavansa tarpeeksi alasta haastetta ja kasvun mahdollissuutta itselleen. Kun Pia vastasi syyskuussa 2007 ystävältään Mirjamilta tulleeseen innostusta pulppuavaan puheluun, johti lyhyt keskustelu yhteisen yrityksen perustamisideaan suoralta kädeltä. Niin alkoi Remaken perustamisen taival. Kesällä 2011 Pia irrottautui yrittäjyydestä ja siirsi Remaken Mirjamin ohjattavaksi jatkaen kuitenkin tukensa antamista Remaken aatteelle.