Toiminta ja Arvot

Remake on perustettu lokakuussa 2007. Aloittaessaan konseptointia ei koko pohjoismaista ollut löydettävissä ekodesign-nimikkeen alla mitään tietoja. Remake kuitenkin kaipasi jotain selvennystä nimeensä ja niin se saikin seurakseen toimialakuvanteenakin nykyään toimivan EkoDesign nimikkeen. Alkuun konseptiin kuului mittatilauksen lisäksi valmisvaate tuotanto, joka sitten jäi ajanmyötä mittatilauksen onnekkaisiin jalkoihin ja jäi toiminnan ytimestä hattuhyllylle.

Remaken toimintamallit perustuvat voimakkaasti kahden perustajansa suhteellisen tiukalle eettiselle ja henkiselle arvopohjalle kuitenkaan sitoutumatta mihinkään erityiseen kantaan. Tämä kuitenkin vaikuttaa edelleen kaikkeen Remaken toimintaan ja se on myös ollut syynä sille, että Remaken konsepti on saanut ja saa edelleen osakseen paljon positiivista huomiota. Remakella on selkeä yhteiskunnallinen sanoma ja se seisoo sen ja oman ideologiansa takana vakaasti. Arvopohja on tarkaan mietitty ja se otetaan huomioon kaikessa tekemisessä.

Remaken arvot:

  1. Rehellisyys
  2. Avoimuus
  3. Luottamus
  4. Itsetietoisuus
  5. Rajojen rikkominen
  6. Innovatiivisuus
  7. Uudelleenoivaltaminen
  8. Eettisyys
  9. Ekologisuus
  10. Kestävä kehitys

Remaken arvot on mietitty niin, että niissä on tietynlainen jatkumo toisiinsa nähden. Kyse on siis prosessista, joka näkyy sekä henkilökohtaisella tasolla, että yrityksen toiminnassa. Tavoitteena on eheyttävä prosessi, jonka tuloksena ihminen pystyy ilmentämään toiminnassaan todellisia tarpeitaan ja toimimaan isomman kokonaisuuden hyväksi.

Remake pyrkii aina toimimaan rehellisesti suhteessaan asiakkaaseen tai yhteistyötahoon. Remake toimii aina avoimesti niin, että asiakas tai Remaken kanssa yhteistyössä oleva taho voivat olla varmoja työn laadusta. Tästä seuraa asiakkaan ja Remaken välinen luottamus siihen, että työ on tehty aina taatusti toiveiden mukaisesti. Molemminpuolisesta luottamuksesta asiakkaalle syntyy itsetietoisuus jolloin yhteistyötaho voi ylpeästi kokea hyvää mieltä tehdystä työstä. Tästä seuraa myös rajojen rikkominen, eli kasvaminen ulos ehdollistetuista toimintamalleista.

Asiakkaan luovien kanavien avautuessa hän alkaa ajatella innovatiivisesti omasta pukeutumisestaan ja uudelleen oivaltaa itsensä ja luovuutensa. Hänen toimintansa kasvaa enemmän eettiseksi, koska hän kokee säästävänsä luonnon resursseja vaatetuksellaan. Hänestä tulee enemmän ekologisesti tietoinen huomatessaan kuinka helposti me ihmiset voimme vaikuttaa ympäristöömme. Täten hän tukee kokonaisvaltaista kestävää kehitystä luodessaan jatkuvan suhteen ekologisesti toimivaan Remake EkoDesigniin.